Seurantalo

Lohjansaaren Seurantalo on arvokas, Terijoelta tuoduista huviloista rakennettu rakennus. Talo on vihitty käyttöön 15.7.1923. Seurantaloa on remontoitu lukuisia kertoja, viimeisin suuri remontti oli vuosina 2010–2011. Talolle rakennettiin uusi tilavampi keittiö ja kahvio sekä sisälle WC:t. Remontti toteutettiin pitkälti talkoovoimin. Saatiin Seurantalojen korjausavustusta, jota hoitaa Suomen Kotiseutuliitto, rahoitus tulee Opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Seurantalo sijaitsee kauniilla paikalla mäen päällä Lohjansaaressa Paavolan kylässä osoitteessa Lohjansaarentie 953. Talon omistaa Lohjan Saaristo -seura ry (ent. Lohjan Saariston nuorisoseura). Myös tontin omistaa nykyään Lohjan Saaristo -seura ry, joka osti tontin Metsä Groupilta muutamia vuosia sitten. Seurantalo edustaa rakennustutkija Vesa Kiljon mukaan osin jälkijugendia, osin 20-luvun
klassismia ja etenkin sisäpuoli kansallisromantiikkaa. 

Lohjan Saariston Nuorisoseura on perustettu vuonna 1916. Aluksi kokoonnuttiin talojen tuvissa ja saleissa. Oman talon hankkimista alettiin suunnitella jo vuonna 1917 mutta vasta tammikuussa 1920 perustettu komitea ryhtyi ajamaan taloasiaa oikein tosissaan. Jalaskylässä 16.10.1921 pidetyssä johtokunnan kokouksessa esitettiin, että seura ostaisi taloaan varten Terijoelta Antti Mallon välityksellä
huvilan, joka maksoi 11.000 Smk. Tohtori Jännes antoi seuran taloa varten tontin Paavolasta yhden markan vuotuisesta vuokrasta. Sittemmin vuokra vielä laski, sitä ei peritty lainkaan.

Muutamat saarelaiset matkustivat Terijoelle merkitsemään ja purkamaan huvilan. Puut tuotiin rautatiekuljetuksena Kirkniemeen ja sieltä hevosilla rakennuspaikalle. Tuolloin kova pula rakennusaineista, josta syystä muutamia hirsiä katosi matkan varrella. Arvokkaat vihkiäisjuhlat vietettiin 15.7.1923. Tilaisuudessa esitettiin mm. Minna Canthin suuri kolminäytöksinen näytelmä Anna-Liisa, Toini Jännes soitti pianoa ja Outi ja Saima Harmaja lauloivat.


Seurantaloa vuokrataan juhla- ja kokouskäyttöön läpi vuoden!

Haluatko järjestää juhlan, kokouksen tai tapahtuman Seurantalolla? Talon vuokraamisesta voit lukea lisätietoja täältä.