Saaristossa tapahtuu

6.7 Kaikki Laulaa Lohjansaaressa, uusi ohjelma! -lumoudu laulun voimasta

Jo toisena kesänä peräkkäin Lohjansaaren Seurantalolla kajahtaa yhteislaulu 6.7.2022 klo 19 ”Kaikki laulaa Lohjansaaressa”! Lintujen lisäksi laulavat ihmiset, puut, kukat, järvi, silta, ja perhoset, jotka myös tanssivat. Tervetuloa lumoutumaan laulun voimasta!

Laulattajina Jarkko ja Laura, säestäjinä harmonikkataiteilija Merja Ikkelä sekä upea nuori viulisti Vivian Antikainen. Lauluista kertoo illan juontaja legendaarinen Jarmo Heikkinen.

Uusittu ohjelmisto, sillä maailma on lauluja täynnä, kukapa samoja aina laulaisi! Tänä vuonna mukana mm. Suklaasydän, Varrella virran, Täysikuu ja monta muuta. Illan viimeisenä laulamme tietysti Laulun tammien viisaudesta.
Merjan ja Vivianin soolovetoina vauhdikas swing 1930-luvulta ”Hot Fingers”, jossa sormet melkein syttyvät palamaan, ja ihana ”Tango Jalousie,” Mustasukkaisuutta 🎶🎵💜
Jarmo Heikkinen juontaa ja kertoo laulujen taustoista. Jarkko ja Laura laulavat ja laulattavat, Merja soittaa harmonikkaa ja Vivian taituroi viulullaan.

Lippu 5€ sisältää uusien laulujen sanat. Liput ja varaukset kesätorilta, tai Pirjo Sjögreniltä p. 0505987648
Konserttia odotellessa voi lukea Anna Muurisen kivan jutun Jarkosta ja Laurasta helmikuun Viva-lehdestä

https://seura.fi/viihde/julkkikset/60-luvun-tahdet-ja-lauluduo-jarkko-ja-laura-antikainen-emme-mene-koskaan-nukkumaan-epasovussa/

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa 6.7 Kaikki Laulaa Lohjansaaressa, uusi ohjelma! -lumoudu laulun voimasta