-
Toukotori la 11.5.
Saaristoseura avaa kesän torikauden ”Toukotorilla” jo näin helatorstain jälkeisenä lauantaina 11.5. klo 10-13. Säiden salliessa tori on pihamaalla, muutoin talossa sisällä. Lämpimästi tervetuloa 🙂 #kesätorit #meiänmäki #taasnähdään
-
Siivoustalkoot Seurantalolla la 4.5.
Kevät tuli, lumet suli, ja niin tuli myös aika siivota Seurantalon kiinteistö oikein vimosen päälle nätiksi. Siispä, saaristoseura kutsuu vankkumattomat kannattajansa sankoin joukoin siivoustalkoisiin lauantaina 4.5. kello 10 alkaen (n klo 16 asti) Seurantalolle. Voit tulla paikalle alkuun, loppuun, välille tai koko ajaksi, miten vain parhaiten sopii. Kaikki apu on tervetullutta. Siivotaan paikkoja, paistetaan makkaraa, juodaan lämmintä mehua ja kaffetta sekä poristaan mukavia. Lisäksi muistamme viisaan sanonnan, että toisen roska on toisen aarre eli mukanaan voi myös viedä tavaroita, jotka muutoin lähtisivät roskakuorman mukana sorttiasemalle. Kuvasta poiketen emme sentään odota eteen tulevan ruosteisia polkupyöriä, mutta kaikkea muuta jännää voi nurkista löytyä, joten tul mukka vaa kattelema ja jännämä 🙂 #talkohot…
-
Villiyrttikurssi su 2.6.
Huimaa suosiota saanut villiyrttien käyttö ruoanlaitossa on laitettu merkille myös aina ajan hermolla olevan saaristoseuran puolella ja mikä olisikaan parempi paikka ”kouluttautua” aiheeseen kuin Lohjansaaren kauniit ja runsaskasviset maisemat. Seura järjestääkin villiyrttikurssin su 2.6. klo 11-13.30. Kokoontuminen kurssin aluksi Seurantalolle, Serpin majalla. Ilmoittaudu viimeistään edeltävänä iltana (1.6.) osoitteeseen sihteeri (a) lohjansaaristo.fi. Kurssin toteutuminen vaatii kuusi innokasta osallistujaa ja kaikkiaan paikkoja on enintään kahdellekymmenelle. Hintaa kurssilla on 28 euroa, saaristoseuran jäsenetuhinta 25 euroa. Iloisesti tervetuloa! #luontokutsuu #herbs #meiänmäki #kevät Edit 6.5.: Kurssin päivämäärä on muuttunut 9.5. -> 2.6.
-
Perhekerho kokoontuu torstaisin
Viime vuonna uutisoimme perhekerhon aloittamisesta ja siellähän on kuulkaas nyt ollut jo vuoden ajan iloista vilskettä ja vilinää – mikä parasta, mukaan mahtuu edelleen uusia vanhempia ja lapsia. Perhekerho kokoontuu Seurantalolla torstaisin klo 16-18 ja sillä on oma WhatsApp-ryhmä ”Lohjansaaren perhekerho”, jossa on myös ilmoiteltu tuomiset, osallistumiset, mahdolliset miitin perumiset tai satunnaiset vaihdokset eri ajankohtaan. Ryhmään pääset mukaan ilmoittamalla halusta liittyä mukaan sähköpostitse puheenjohtaja (a) lohjansaaristo.fi eli reippaasti vaan mailia tulemaan ja sitä myöden mukaan toimintaan. Lämpimästi tervetuloa kaikki pikkuiset ja vanhemmat #saaristoseura #tulevaisuudentaitajat #perhekerho #maallaonäksöniä
-
Etsintäkuulutus: talkoolaisia kateissa
Saaristoseura suunnittelee taas kesän tapahtumakalenteria ja talkoolaiset, ne on meidän toiminnan sydän ja selkäranka, ilman ei pärjätä ja nyt on jonkin verran talkoolaisia kateissa – siispä etsintäkuulutus ilmoille. Suurin yksittäinen ponnistus tulevana kesänä on juhannustanssit, jota viime vuoden perusteella odotetaan todella innokkaasti. Samoin viime vuonna moni innokas tarjosi apuaan ja nyt me tosi mielellään otettaisiin apua vastaan 🙂 Jos tunnistat itsesi yltä ja voisit osallistua juhannustanssien (la 22.6.) järjestämiseen, paiskaa sähköpostia osoitteeseen saaristoseura@gmail.com. Kerro myös, jos sinulla on toiveita tehtävien suhteen vai käykö kaikki. Tarjolla on kahvion pitoa, lipunmyyntiä, järjestyksenvalvontaa, siisteydenhoitoa, liikenteenohjausta ja kaikenlaista muutakin. Palkkaa ja palkkioita emme voi maksaa, mutta kyllä me talkoolaisiamme muistamme muutenkin kuin antamalla hommia…
-
Pääsiäistori la 30.3.
Uuden vuoden torikauden avaa tutusti pääsiäistori, joka järjestetään la 30.3. klo 10-13 Lohjansaaren Seurantalolla. Muutama myyntipaikka on vielä vapaana, varataksesi paikan ota yhteyttä puheenjohtaja (a) lohjansaaristo.fi. Lämpimästi tervetuloa! #torikausi #taasmennään #uudetkujeet #javähänvanhatkin
-
Saaristoväen ilta ti 12.3.
Yhteistyössä Uudenmaan Kylät ry:n kanssa ja osana Lumoavat Kylät -hanketta järjestämme Seurantalolla ”Saaristoväen illan” tiistaina 12.3. klo 17-19.30. Tarkoituksena on yhdessä saarelaisten kanssa miettiä ”kylämme” vahvuuksia ja lumovoimaa sekä miten näitä voitaisiin tuoda esiin seuran toiminnassa ja esittelyissä eri kanavissamme. Mukana illassa keskustelua ja ajatuksia herättelemässä ovat myös brändiasioiden asiantuntija Pekka Ruokolainen sekä hankepäällikkö Anu Nilsson. Lisää tietoa hankkeesta täältä ja täältä sekä Otalammen kyläyhdityksen vastaavasta illasta täältä. Tilaisuus on kaikille saarelaisille avoin. Toivomme runsasta osanottoa, yhdessä olemme viisaampia 🙂 #lumoavalohjansaari #meiänkylä#kyllätätäkelpaaesitellä
-
Kevätkokous su 10.3.
Saaristoseuran kevätkokous pidetään Seurantalolla sunnuntaina 10.3. klo 14.30 alkaen. Käsittelyssä sääntöjen määräämät asiat ja katsaus tulevan sesongin tapahtumiin. Kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa! #taaskokkoustettaan #tulmukka #saaristoseura #kevätkokous
-
Seuran johtokunta ja toimikunnat 2024
Seuran syyskokouksessa 19.11.2023 valittiin puheenjohtaja ja johtokunta vuodelle 2024: Puheenjohtaja Aki Korpiaho ja muut johtokunnan jäsenet Mervi Andelin, Hanna Korpiaho, Janne Loikkanen, Leena Nevalainen, Reijo Nevalainen, Pia Paananen, Oili Raitis, Aki Ruoho, Eeva Saksa ja Katja Ranta. Syyskokouksessa valittu johtokunta piti 28.1.2024 järjestäytymiskokouksensa, missä valittiin johtokunnan erityistehtäviin seuraavat henkilöt sekä nimitettiin seuraavat toimikunnat ja vetäjät: Varapuheenjohtaja Eeva SaksaSihteeri Aki RuohoRahastonhoitaja Eila SjögrenJäsenrekisterinhoitaja Hanna Korpiaho Vuokraustoimikunta, Eeva SaksaTalotoimikunta, Janne LoikkanenTapahtumatoimikunta, Pia PaananenRavintolatoimikunta, Mervi AndelinToritoimikunta, Mervi AndelinAvustustoimikunta, Eila SjögrenLehtitoimikunta, Katja RantaVerkko- ja some + tiedotustoimikunta, Aki KorpiahoLapsitoimikunta, Eerika SaarioSporttitoimikunta, Aki Korpiaho Seuran johtokunnan ja yhteystietoja löydät täältä. #meidänseura #saaristoseura #innollatulevaan #kesääkohden
-
Kyläilta Seurantalolla ti 16.4.
Lohjan kaupunki järjestää Hyvinvointia yhdessä -kyläiltoja ympäri Lohjan ”reuna-alueita” lukuvuoden 2023–2024 aikana. Kyläiltojen tavoitteena on vahvistaa kuntalaisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta niin arjessa kuin päätöksenteossa. Tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia kaikille. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan ja vaikuttamaan alueesi kaupungin sivistys-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin. Lisätietoa kyläilloista ja muiden alueiden kuulumisia kaupungin verkkosivuilta. Lohjansaaren Seurantalolla kyläiltaa vietetään ti 16.4. klo 18-20. Tarjolla on keskustelun lisäksi musiikkiesitys ja kahvion tuotteet veloituksetta. Lämpimästi tervetuloa! #annaäänesikuulua #kyläilta