-
Lohjan Saaristo -seurasta sekä Seurantalosta historiikki
Lohjan Saaristo -seura ry on saanut osarahoitusta hankkeelleen:Hankkeella tehdään Lohjan Saaristo -seura ry:n 110-vuotisen sekä Lohjansaaren Seurantalon 100-vuotisen historian läpikatsaus, eli historiikki.Seuran pitkästä historiasta kertovia päiväkirjoja löytyi hiljattain ja niiden sisältämästä aineistosta selviää paljon alkuvaiheen kulkua. Kuinka seura on perustettu, mitä yhdistys on tehnyt ja toiminut sekä tietysti ison uurastuksen voimalla tehty oma Seurantalo. Lohjan Saariston alueella on noin 150 paikallista ruokakuntaa, mutta vapaa-ajan asukkaita on kymmenkertainen määrä. Jokainen uusi saarelainen, oli sitten vakituinen tai kesäasukas, on ollut kiinnostunut alueen historiasta. Tällainen seuran ja talon historiikki valaisisi uusillekin alueen ihmisille, miten yhteisöllisyys on ollut alueen kantava voima. Kirjasta tehdään ilmainen digitaalinen versio, joka on ladattavissa seuran omilta verkkosivuilta. Lisäksi painatetaan…
-
Sen Café jatkuu syyskuussa Seurantalolla (ke 2.9.)
Eritoten saariston kokeneempaa kaartia varten perustettu ja heidän vahvassa suosiossa oleva Sen Café jatkaa syksyn tullen tutulla almanakkapaikallaan kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona, tutussa paikassa Seurantalon kahviossa ja vieläpä kellonaikakin on tuttu eli neljältä iltapäivällä (klo 16-17.30). Tämä lämminhenkinen konkarien kokoontuminen, jota ei kuitenkaan seniorikahvilaksi nimitellä, on kaikelle saariston varttuneemmalle väelle avoin. Tarjolla on aina kaffetta ja pulla, päivän lehdetkin koitetaan muistaa ottaa föliin luettavaksi. Lisäksi joka tapaamiselle yritetään keksiä jotain ajankohtaista teemaa, onpa aiemmin mukavasti kuultu osallistujien puoleltakin ex tempore -ohjelmanumeroita, mutta mistään tällaisista ei Sen Caféssa oteta paineita. Olet tervetullut mukaan osallistumaan ja vaikkapa siis ”esiintymäänkin”, kukin tavallaan – pääasia, että viihdytään hyvin ja nähdään toisiamme myös talvikaudella. Kahvilan vetäjänä…
-
Muistitietotyöpaja, toinen osa. Torstaina 3.9.2026
Kesäinen Muistitietotyöpaja saa jatkoa. Torstaina 3.9.2026 klo 17-19 Lohjansaaren Seurantalolla jälleen muistellaan. Tervetuloa!
-
Sienikurssi 26.9.2026 Seurantalolla
Lauantaina 26.9.2026 järjestetään Seurantalolla jälleen syksyinen ruokakurssi. Tänä vuonna on aiheena sienet.Tule oppimaan uutta ja kokkaamaan mukavassa seurassa maistuvia ruokia. Kurssin vetäjänä on Pro Agrian Suvi Malin.Kurssin hinta 25,- (Seuran jäsenille 20,-) Ilmoittautumiset 18.9.2026 mennessä liput@lohjansaaristo.fi tai puh. 040 5580429.
-
Muistitietotyöpaja ke 8.7.2026 klo 17-19 Seurantalolla
-
Lasten kesäkisat La 11.7.2026 klo 14.00
La 11.7. Lasten kesäkisat Urheilukentällä klo 14 yhteistyössä Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden kanssa. Seuran kahvio palvelee kisojen ajan. Säävaraus. Alla oleva kuva saattaa olla jonkun vuoden takaa
-
Juhannustanssit la 20.6.2026
-
Iltamailoittelu ke 1.7.2026
-
Tekoäly-tilaisuus la 13.6.2026 klo 14
-
Ensimmäinen kesätori 6.6.2026 10-13
Kesä on sitten virallisesti avattu, kun ensimmäinen Kesätori käynnistyy. Seurantalon pihalla Serpin-majassa kahvio. Ihka uusi Lohjan Saaristo -lehti myynnissä.